Tunteet, jotka saavat toimimaan

“Kunhan kerromme vain oikeat faktat, ihmiset kyllä toimivat”, on kenties virheellisin väittämä, jota varainhankinnasta tai markkinoinnista voi tehdä. Faktat eivät nimittäin riitä, päätös toiminnasta tehdään tunteella.

Tunteet ovat vaikeita. Haluamme ajatella, että päätöksemme perustuvat järkeen. Tutkimus toisensa jälkeen on kuitenkin osoittanut, että päätökset tehdään ensisijaisesti intuitioon pohjautuen ja ne perustellaan järkisyillä vasta jälkikäteen.

Onneksi järki ja tunne eivät ole vastakohtia, ja lahjoittamiseen on monia järkeviä syitä. Nuo syyt eivät kuitenkaan saa ihmistä lahjoittamaan. Ihmiset päättävät toimia, koska saamme heidät tuntemaan. Seuraavat neljä tunnetta saavat yleisösi muuttamaan maailmaa.

Kiukku

Kiukkua aliarvostetaan muutoksen lähteenä. Olemme oppineet ajattelemaan, että kiukku ja viha ovat tuhoisia voimia. Syvä kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on kuitenkin useiden yhteiskunnallisten muutosten lähde. 

Kiukku toimii, kunhan se ohjataan oikeaan kohteeseen: rakentavaan toimintaan. Toiminnan tuloksena pitää kuitenkin syntyä muutosta. Käytä kiukkua vain silloin, kun pystyt osoittamaan, miten maailma on toiminnan jälkeen parempi paikka.

Lapsi, jolla on kasvomaalia
Kiukku on tehokas tunne, mutta käytä sitä varoen.

Toinen tapa hyödyntää kiukkua on jonkin tapahtuman aiheuttaman kiukun ohjaaminen toimintaan. Muutama vuosi sitten itsenäisyyspäivän natsimarssien aiheuttamaa kiukkua hyödynnettiin menestyksekkäästi #pernatsi-kampanjassa, jossa lahjoittajat lupasivat vapaavalintaisen summan jokaisesta marssijasta valitsemalleen ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustavalle taholle.

Empatia

Empatiassa jaamme toisen tunteman kivun – tunnemme yhdessä. Empatia eroaa sympatiasta ja säälistä, joissa ihminen tuntee myötätuntoa toisen ihmisen tilanteesta. Siinä missä sääli ja sympatia pysyttelevät etäällä, empatia luo yhteyden toiseen.

Empatialla on vahva perusta – muiden tunteiden ymmärtäminen on sisäänrakennettuna useimpiin meistä. Kyky tuntea muiden tuska auttaa meitä rakentamaan suhteita, ja on avainasemassa hyvän viestinnän kehittämisessä.

Tapoja empatian herättämiseen:

  • Kerro tarinoita kouriintuntuvasti: keskity hetkiin ja yksityiskohtiin.
  • Puhu aistikokemuksista: Mitä joku toinen näkee, haistaa, kuulee, tuntee?
  • Katso silmiin. Vaikka katse tulisikin ruudulta tai painetusta kuvasta, reagoimme siihen voimakkaasti.
  • Vie yleisösi tarinasi sisään: “Kuvittele, että olet keskellä myrskytuhoja…
Lähikuva koiranpennusta
Empatiamme herää toisen katseesta.

Pelko ja toivo

Pelko maalaa uhkakuvia – mitä olemme vaarassa menettää, mitä pahaa voi tapahtua, ellemme toimi nyt. Pelko on tehokas moottori toiminnalle, mutta myös sitä tulee käyttää varoen. Pelko voi nimittäin lamauttaa ja tehdä toivottomaksi. Siksi ihmistä ei pidä jättää yksin pelkonsa kanssa. 

Mahdollisuus toimintaan tarjoaa toivoa: näemme maailman sellaisena kuin se voisi olla.  Kerro siis, millainen vaikutus toiminnalla on ja miten muut toimivat myös.

Käytä tunteita vastuullisesti

Hyvä varainhankinta on suhteiden rakentamista. Älä unohda lunastaa lupaustasi lahjoittajalle. Kun olet saanut hänet tuntemaan ja toimimaan, sinun tehtäväsi on kiittää häntä lahjoituksesta ja viestiä muutoksesta, jonka hän on saanut maailmassa aikaan. Jos jätät hommat puolitiehen, on seuraavan teon pyytäminen huomattavasti vaikeampaa.

30 sekunnin video kertoo toiveikkaan tarinan, joka näyttää SEVA Foundationin työn vaikutukset sekä yksilölle että yhteisölle. 

On tärkeää tiedostaa, millaista maailmaa varainhankinnalla rakennetaan. Voimakkaiden tunnereaktioiden perässä ei voi tehdä mitä tahansa kompromisseja. Varainhankinnan tulokset eivät lohduta, jos ylläpidät sortavia rakenteita niiden aikaansaamiseksi.

Tästä huolimatta tunteiden aliarviointi tarkoittaa yksinkertaisesti heikompia tuloksia. Tunteita on hyödynnettävä vastuullisesti, mutta niitä ei voi jättää huomiotta.

“Ihmiset unohtavat, mitä sanoit. He unohtavat, mitä teit. He eivät koskaan unohda, mitä sait heidät tuntemaan” – Maya Angelou 

Sinulla on kipinä parempaan varainhankintaan. Ota yhteyttä, niin autan sinua onnistumaan.


Lue lisää

  1. bonfire selective focus photography
  2. woman in black long sleeve shirt using macbook
  3. smiling man standing near green trees
  4. two person holding papercut heart
  5. fire at night